Matkamiehet tutustuvat kaupunkeihin kävellen – harvemmin kuitenkaan talojen yläpuolella
Neuvostovalmisteinen hissi rämistää kohti kahdeksatta kerrosta kuin Koneen insinöörin painajaisuni. Ylhäällä rappukäytävässä kiipeämme tikapuita pitkin sisälle pimeään reikään, jossa on vielä toiset tikapuut. Perillä katolla uurastuksen arvo selviää välittömästi: näky Pietarin yli on huumaava.
Pietari Suuri päätti aikanaan perustaa kaupunkinsa täysin tasaiselle suolle. Ihka ensimmäinen mäki on jossain 15 kilometrin päässä esikaupunkialueella, joten tänään lähes viiden miljoonan ihmisen metropolin massiivisuus ei helposti aukene maan tasalta. Mutta ylhäällä kokoluokka hahmottuu ja uskoo heti, että vallankumoukseen mennessä rakennetun vanhan Pietarin laajuus on yli 50 neliökilometriä ja siihen sisältyy 8 500 kulttuurihistoriallista monumenttia.
Jossain kaukana horisontissa siintyvät Leningradin-kauden elementtitalovyöhykkeet. Lähimmäksi taivasta nousevat kirkkojen tornit ja lämpövoimaloiden savupiiput sekä Petrogradskajalla sijaitseva Pariisin Eiffeliäkin korkeampi reilu 300-metrinen tv-masto.
Pietarin erikoisuus ovat katot
Miljoonakaupunki on yllättävän hiljainen. Kuin halvaantunut, sillä tiiviin kattomeren välistä näkyy vain muutaman kadun liike autoineen ja ihmisineen. Kattopelleillä lojuu tyhjiä Baltika-olutpulloja ja tupakan tumppeja. Katoilla hyvin viihtyvät nuoret ovat jättäneet puumerkkinsä graffiteina: Rave! Prodigy!, Bändi etsii rumpalia, Give peace a change!
Katto-oppaanani on Venäjän länsimaistajatsaarin kaima, 26-vuotias Peter Kozyrev. Myös hän on hakenut idean kävelykierroksiin lännestä, Amsterdamista. Siellä kierroksiin kuuluvat coffee shopit ja vallatut talot, mutta Pietarin erikoisuus ovat katot.
Lähes täydellistä englantia puhuva Peter käynnisti kattokierroksensa kolme vuotta sitten. Nykyisin hänen retkiään suosittelevat sellaiset auktoriteetit kuin Lonely Planetin matkaopas.
Turisteille Pietarin katot tarjoavat paitsi huimaavan näköalan myös ennenkokemattoman seikkailun.
“Haluan antaa ihmisille elämyksiä. Kun he matkalla katolle törmäävät likaista kissaansa ruokkivaan naiseen, he muistavat Pietarin muunakin kuin keisarillisena palatsikaupunkina”, Peter kuvaa.
“Kukaan ei ole tippunut”
Kävellen tehtävät retket starttaavat Pietarin youth hostellista. Matkalla katoille Peter johdattaa vieraansa kaupungin slummien sisäpihojen salattuun maailmaan.
“Sisäpihoilla Pietari ei näyttäydy leveiden valtakatujen kaupunkina vaan kapeina käytävinä. Toisin kuin lännessä, täällä sisäpihoja ei ole suljettu, joten niiden läpi voi vapaasti kulkea”, Peter kertoo ja lisää vievänsä ryhmän myös syömään johonkin peripietarilaiseen kuppilaan, jossa ei varmasti ole muita turisteja.
Kattoja kierroksella on tavallisesti kolme, ja parhaimmassa tapauksessa ylös tullaan toiselle ja alas toiselta katolta. Jos katot ovat jäässä, hän ei lähde edes yrittämään tasapainoilua. “Kukaan ei ole tippunut. Suurin vaara on vihaiset naapurit.”
“Yö on kaikkein uskomattomin. Tietysti valkeat yöt, mutta myös myöhemmin loppukesästä kun on jo pimeämpää. Yökierroksilla tuon ryhmän katolle katsomaan auringonlaskua ja kaupungin valojen syttymistä. Pietari-Paavalin linnoituksen, Smolnan luostarin ja Nevan siltojen valot syttyvät samaan aikaan, aivan kuin joku painaisi yhtä isoa katkaisijaa”, Peter innostuu.
Kiinnostuksen mukaan Peter järjestää retkiä muihinkin kohteisiin, satama-alueelle, sukellusveneiden hautausmaalle tai tutustumaan Stalinin arkkitehtuuriin ja sosiaaliseen realismiin. Pariin otteeseen hän on vaeltanut päivän kestävän 42 kilometrin maratonin Pietarin päästä toiseen. “Siinä näkee lähiöitä, puutaloja, teollisuusalueita tai vaikka Pushkinin kaksintaistelupaikan, jonka sijainnin yllättävän harva tuntee.”
Katot ovat katoava luonnonvara
Kattojen paras sesonki on huhti-syyskuussa. Muun ajan Peter työskentelee toimittajana ja tulkkina. Alunperin hän valmistui filmi-instituutista ekonomistiksi, mutta ei ole saanut koulutusta vastaavaa työtä.
Muuttuva Pietari on Peterin kattobisneksen uhkana: “Taloja korjataan. Alakertaan tulee lukko, eikä katolle enää pääse. Yritän etsiä uusia kattoja, mutta se on vaikeaa.”
Kaikkialla kehitys ei näyttäydy. Erityisen voimattomaksi Peter listaa Pietarin byrokraattien ponnistelut kaupunkinsa turisti-imagon kohentamiseksi. “Esimerkiksi ilmaista turistineuvontaa pitäisi olla lentokentällä, rautatieasemalla ja Nevski prospektilla. Nyt ainoa turistineuvonta on piilotettu Lokakuu-hotellin taakse. Sinne ei löydä kukaan”, Peter manaa.
Positiivisena muutoksena Peter mainitsee kuulun Eremitaasin taidemuseon, jonne on turistien viihtyvyydestä huolehtimaan perustettu erityinen “Hymyjen osasto”. Se on järjestänyt mm. taidekokoelmiin tutustumisen avuksi monikielisiä esitteitä ja tietokonepäätteitä. Lisäksi Peter väittää Pietarin tulleen elokuisen ruplan devalvaation myötä melkein paratiisiksi ulkomaalaisille. Monet hinnat ovatkin valuutassa mitattuna tippuneet neljäsosaan. Nyt voi syödä bistrossa 10 markalla, juoda tuopin olutta 3 markalla ja ajaa taksilla 5 markalla.